Viron Hobizone Drone Racing League

Home / Uncategorized / Viron Hobizone Drone Racing League

Viron puolella pyöräytettiin uusi kausi käyntiin HobizoneDRL:n osalta viime sunnuntaina ja AP:n kanssa käväistiin tekemässä opintomatka sekä tutustumiskäynti. Tarkoitus oli tutustua yhdistykselle hankittuun Immersion 8-way ajanottoon ja saada siitä kisakokemusta. Tosin ei käytetty itse kisan ajanotossa, vaan oli lähinnä tulosten varmistamisessa. Tilahan on pieni ja siksi juuri todella haastava vtx pohjaiselle ajanotolle. Mutta pienen säätämissession jälkeen ajanotto toimi luotettavasti eikä jättänyt laskematta tai ottanut ylimääräisiä kierroksia. Helpottaa kisojen järjestämistä jos saadaan tuo pondereiden kanssa pelaaminen pois tulevaisuudessa.

Järjestelyt sekä puiteet oli kisassa todella hyvät. Rando oli hoitanut tapahtumaan livestriimin haastatteluineen ja nyt jälkeenpäin kun katselee tallennetta, ei kyllä huomaa että hommaa pyöritti vaan 3 henkilöä. Tai kaksi sillä aikaa kun Rando itse oli lentämässä 🙂 Hienoa jälkeä ja kisasta on vielä tulossa lyhyempi editti myöhemmin. Noin hyvää tavaraa kun saataisiin tänne meille omiinkin kisoihin.

HobizoneDRL:ää on tarkoitus järjestää kerran kuussa ja voi kyllä suositella sinne reissua. Kisaajia on Virosta sekä Latviasta, kisat on rentoja ja viivalle mahtuu niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin.

/Mikek

Rando haastattelee AP:ta

 

Kisan Top3
1. Tope (kesk.), 2. Quicksilver (vas.) ja 3. KP (oik.)

Top